top of page
Hanna Salo

HANNA
SALO

Viestinnän ja markkinoinnin luomisvoimaa

20 vuoden kokemuksella

Olen sisältöjen suunnittelua rakastava esteetikko. Intohimonani ovat kutkuttavien konseptien luominen, tarinoiden kertominen ja vaikuttavat viestintäteot. Tekstien lisäksi visuaalisuus on minulle tärkeää. Innostun helposti aiheesta kuin aiheesta ja pidän uusien kokonaisuuksien haltuun ottamisesta. 

Olen koulutukseltani filosofian maisteri (puheviestintä, JYU) sekä mainosgraafikko ja sisustusassistentti (TAMK). Yliopistosta valmistumisen jälkeen työskentelin muutamia vuosia Varalan viestintä- ja markkinointisuunnittelijana. Perustin Muoto Designin vuonna 2010, jotta voisin toteuttaa suunnittelu-unelmiani mahdollisimman laajalla skaalalla. Sen tuloksena ja eräänlaisena kulminaatiopisteenä syntyi Tiloissa-kirja.

 

Samalla työskentelin usean vuoden ajan toimittajana Aamulehdelle ja Ylelle, jossa muun muassa käsikirjoitin ja juonsin lasten- ja nuortenohjelma Galaxia. Kulttuurirahaston tuella sain myös mahdollisuuden käsikirjoittaa, säveltää ja ohjata lapsille suunnatun musikaalin. Olen tehnyt runsaasti äänitöitä, kuten mainosspeakeja ja videoiden voice-overeita sekä ohjannut niin äänityksiä kuin liikkuvaa kuvaakin. 

 

Tällä hetkellä työskentelen päätoimisesti Kaski Creative Agencyn viestintäasiantuntijana ja copywriterina. Työssäni teen markkinointiviestinnän strategista suunnittelua sekä tuotan monipuolisia sisältöjä mainoscopyistä videokäsikirjoituksiin ja artikkeleihin. Autan yrityksiä hyödyntämään brändimuotoilua ja brändin kehittämistä liiketoiminnan vauhdittamisessa sekä yrityksen arvon kasvattamisessa.

Ota yhteyttä!

hanna@muotodesign.fi

+358 44 5375675

  • LinkedIn
bottom of page